Jokohan uskaltaisi oikeesti huokasta... ja pääsisimme nauttimaan pentulaatikon sisällöstä oikeen kunnolla :)

Kyllä on ollu pitkä viikko ja raskakin! Onneks olen jälleen saanut huomata, että minulla on aivan ihania ystäviä ympärilläni ja rakas aviomieheni, joka on pentujen kanssa auttanut 24/7 !

Seuraavaa pentuetta suunnitellaan sitten näillä näkymin vasta v. 2012 keväälle. Saadaan vähän aikaa huokaista ;)

Otettiin eilen illalla muutama kuva pennuista, kunhan niitä rajailen, niin laitan ne esille!

Tänään sitten minun mammalomani on ohi ja töihin pitää palata, onneks Jukka jatkaa vielä loppuviikon lomailua ja saa pitää pentuhuonetta silmällä ;) Lähinnä hemmoitella mamma-koiraa <3

Nelliä ja Papua kiinnoistaisi huoneen sisältö aivan kauheesti ;) Nelli olisikin maanmainio keinoemo pennuille, no sittenkun pennut on isompia, niin pääsee Nellikin toteuttamaan hoitoviettiään :) Macy varmaan pakkaa kamat ja oottaa, et joku hakis sen pois kunhan riiviöt valtaavat talon :D

Minähän olen aina ajatellut, niin, että pentuja meille syntyy vain sellaisista yhdistelmistä, mistä voisin itelle pennun kotiin jättää. Näin on tilanne myös tässä pentueessa, onko se sitten merle vai trikki narttu, sitä ei vielä tiiä. Pienen pieni aavistus kyllä jo on ;)

Tämmöisiä höpötyksiä tällä kertaa! Lähen kattoo pentuhuoneen tilanteen ja sitten aurinkoiselle lenkille kolmikon kaa ennen töihin lähtöä :)

Jukka vei sit kolmikon lenkkeilee :) Tässä pari pokkarilla otettua kuvaa eiliseltä, ne 1-viikkois kuvat on vielä tossa järkkärissä sisällä ;)

Koko jengi :)

Tytöt <3

Prinssin olotila tisun tyhjennyksen jälkeen ;)