siis AGILITY sellainen, mutta kuitenni :) Siinä taisi olla olla viime viikonlopun tärkein uutinen, mutta aloitetaan kuitenkin alusta :D.

Perjantaina töitten jälkeen ajeltiin Seinäjoelle yöks. Yöpymispaikkana oli Hotelli Lakeus. Ollaan oltu siellä aikaisemminkin ja tykätty, koirien kaa pääsee siitä kivasti kävelee lenkkiä puistoihin, eikä tarvi ettimällä ettiä kaupungilta viheraluetta :) Illalla pesaisin trikki kolmikon valkoiset osat sunnuntain näyttelyä varten ja samalla toivoin, että lauantain kisat käytäisiin poutasäässä...

Lauantai-aamuna ei ollu kiire mihinkään, niin aamupala syötiin rauhassa ja koirien kanssa käytiin lenkillä ennen ajomatkaa Orivedelle. Kisapaikalla oltiin hyvissä ajoin, oltaisiin ihan hyvin voitu ilmoittautua myös A-kisaan. Aikataulu oli kolmosluokkien alkaessa melkein kolme varttia myöhässä :(. Tuomarina oli Marjo Heino, mukava uusi tuttavuus meille ja mielellään Marjon radoille menemme uudelleenkin ;).

Meijän kisat aloitettiin sitten agilityradalla, jonka rataprofiili oli "helppo", mutta yllättävän paljon virheitä kolmosluokassa siellä kuitenkin tuli. Jukalle ja Macylle harmittava riman tiputus ja muutama kurvi valui pitkäks, mutta muuten mallikasta menoa :) Sitten oli minun ja Taikun vuoro. Alku oli HELPPO hyppy-putki.. Taiku sai heti hyvän vauhdin päälle :D. Kuitenkin me tehtiin rataa koko ajan yhdessä, keinu oli hidas ja keinun jälkeiseen elämään kuului sellainen ihana "pyörähdys"sarja, Taika teki kolme pyörähdystä itsensä ympäri, mutta liikkui koko ajan eteenpäin ja tästä syystä tuomari ei varmaan kieltoa meille antanut :D. Tästä kun selvitiin mentiin taasen todella mallikkaasti, puomin kontakti todella hyvä ja niin me tehtiin NOLLA!!! Ette voi uskoa kuin olin onnellinen, minun Taiku <3 meni todella upeesti radalla! Jukalle ja Nellille vitonen A:n kontaktilta, argh!! Pirkastin sininen... Muuten rata oli hyvä. Tuloksia sitten ooteltiin ja niin siinä sitten kävi, että Taika sijoittui kakkoseksi!!  Ja kun ekaks tullut ei vonut ottaa sertiä vastaan saatiin me se, pienen kyselyn jälkeen, muta kuitenni!

Hyppyrata sitten oli vauhdikas, ei mitään kummallisuuksia rata profiilissa, joten hyvillä mielen siihen lähettiin. Jukka starttasi taasen ekana Macyn kanssa, tuloksena 10vp (rima&kielto). Pikkasen taisi Jukalla oli ohjauksessa liika yrittämistä, pitäisi saada sellainen rento-ohajus, niin ne nollat taasen sieltä tulisi... ja tietty treenatakkin olisi hyvä :D. Taikan kanssa meille nelos-estelle harmittava hylly, kun päästin koiran selän taakse :( MIllon sitä oppii????? Sen jälkeen yksi kieltovirhe, joka johtui omasta kiirehtimisestä kohdassa jossa oikeesti ei ois ollu kiire.. Muuten hyvää sujuvaa menoa, ei tarvinnut Taikun kysellä minne äiskä nyt mennään :D. Nellin kanssa sitten Jukalle vitonen. Nelli lopetti jostain syystä kepit kesken ja Jukka otti ne sitten uudelleen, hyviä kohtia radalla oli paljon ja nähtiinpä sekin meijän sininen irtoaa :).

Kisojen jälkeen ajeltiin Tampereelle Hotelli Haapalinnan yöks. Ei tarvinnut nukku-mattia kauaa ootella, kun päivän oli ollut ulkoilmassa :).

Sunnuntai-aamuna sitten näyttelypaikalle. Meillä oli teltta pystyssä jo kasin jälkeen ja sain rauhassa trimmata kolmikon tassut, joka jäi tekemättä lauantaina. Tuomarina oli nartuilla Geoff Durriled, Iso-Britannia. Junnunarttuja oli ilmoitettu 28. Aika äkkiä selvisi, että tuomari oli aika kiltti.. pinkki oli pääväri, muutama punainen tuli, mutta muita värejä ei käytetty. Papunen oli pöydällä ihan ok, pikkasen jännitti kun tuomari koski, mutta ei ruvennut "käärmeeksi" :D. Papuselle ERI, mutta ei sijoitusta sitten kilpailuluokassa. Taika tulessa seuraavaksi. Taiku esiintyi oikein mallikkaasti ja kun tuomari arvosteli koirat pöydällä niin se oli Taikan kanssa meille hyvä juttu :). Taikalle myös silee pinkki-ruusuke :) Macy the mummo koira oli sitten vuorossa puol viiden aikaa iltapäivällä.. päivä oli ollut pitkä ja kuuma.. Mut onneks meijän Macy on ammattilainen :D. Upea kehäesiintyminen ja pöydällä olo <3. Macylle myös pinkki ja yllätys, yllätys SILEE sellainen. Tuomari ei missään vaiheessa sijoittanut yhtään trikki-narttua kilpailuluokissa.. miten niin värirasisti? Ei mukana olleet trikit nyt niin huonoja olleet... PN-kehässä oli vain kolme merleä ja muut soppeleita.. Papu esiintyi vielä Paten jälkeläisluokassa, mutta luokka ei tällä kertaa sijoittunut! Onnea Suville Bradin ROP:sta!!!

Kotia lähettiin ajelee puoli seittemän aikaan ja Oulunsalossa oma sänkyi kutsui yhden aikaan yöllä.. Oli aika raskas päivä..

Tän vuoden vika näyttely on näillä näkyminen sunnuntaina Kuopiossa. Papunen ja Pipa pääsee kehään :). Lauantaina kisataan agilityä Kemissä ensin muutaman startin verran!