Sunnuntai-aamuna pakattiin autoon kamppeet ja kaikki koirat, matkan kohteena Suomussalmen näyttely :)

Onneksi  keli sen verran meitä suosi, että vettä ei satanut, mutta hirveen kylmä tuuli oli. Minulla oli hanskatkin mukana, eivätkä olleet ollenkaan liikaa :D.

Tuomari oli tiukka Romanialainen mies, jolle oli luonne todella tärkeä ja urosten aikana jo sai huomata, että soopelit olivat hänen mieleensä ;)

Yksilöarvostelussa tuomari otatti ensin edes-takaisin liikkeet ja sitten koira nostettiin pöydälle. Pelkäsin kauheesti mitä Papunen sanoo tai siis tekee, kun tuomari-setä "iski" heti kiinni koiraan, kun sen pöydälle sai, ei antanut ollenkaan aikaa asetella koiraa :(. Onnekseni Papunen sieti tuomarin käsittelyn hyvin, pikkasen siitä näki, että kyllä sivusilmällä pidettiin tuomaria silmällä, mutta ei pakitettu eikä kiermulteltu, nakin tuijottelu minun kädessä vei voiton :). Papunen sai minun suureksi yllätyksekseni ERI:n :) Junnuissa oli kaksi erin saanutta ja niinhän siinä kävi, että soopelinarttu vei voiton ja Papuselle kakkosija :) Mutta ei me huonolle hävitty, kun tämä junnujen voittaja oli myös ROP-koira, onnea Tiina ja Miina! Pn-narttu kehässä meille siis vain kättely pois. Mutta todella tyytyväinen olen, eri ei ollut itsestäänselvyys tältä tuomarilta ja vielä arvostelussa viimeinen lause, hyvä luonne, lämmitti minun mieltäni.

Arvosteluja puuttuu kotisivuilta Porin näyttelystä lähtien, yritän saada ne tänään kirjoitettua puhtaaksi ja Jukka sitten jossain välissä ne kotisivulle päivittää. Seuraavat näytelmät onkin sitten Pori 3.7. ja Oulu 11.7.

Kotona olimme viiden jälkeen ja vielä illalla pesin Nellin.

Tänään onkin Macyllä ja Nellillä hieronnat. Tiistaina treenaillaan agia, keskiviikkona isäntä, emäntä ja Macy käy osteopaatilla. Vielä torstaina olisi agiliitotreenit ja sitten sen jälkeen auton nokka kääntyy kohti Jyväskylää, jossa vietämme to-pe välisen yön. Perjantai-aamuna sitten kohti Vantaata ja agilityn sm-kisoja! 

Tässä vielä yksi kuva lauantailta Raahen näyttelystä, kuvan on ottanut Pipan omistaja Eija!