Olipas outoa lähteä vain vaajaa 100km päähän näyttelyyn, ei tarvinnut pakata kuin reppu mukaan eli melkeen näytelmät kotona ;)

Mukaan oli ilmoitettu kaikki Tehotytöt, ja kun iskä ja äiskäkin oli paikalla niin otettiin perhepotretti <3.

Kuvat on ottanut Jonna Broström, kiitos!

Taika-äityli, Papu, Poppana, Pate the isä ja Pipa :)

Ja sitten itse näyttelyyn. Tuomariksi meille tuli Jan de Gids Hollannista. Mukava ja kauniisti koiria käsittelevä tuomari!

Mie pyörähdin uros kehässä seisottamassa shelam Leeviä avoimessa luokassa ja PU-luokassa, ennen omia tyttöjä :) Jonnan Nero oli hienosti Erillä avoimenluokan kolmas :)

Junnunarttuja oli ilmoitettu 16 kappaletta, melkeen kaikki tais olla paikalla (?). Tiukka oli tuomari-setä, ennen Papua ei ollut yhtään eriä jaettu ja Papu oli luokassaan viidenneksi viimeinen. Pöydällä pikkasen väistettiin tuomaria, mutta ei kauheen pahasti. Liikkeet meni hyvin ja seisoakkin jaksettiin, vaikka tuomari arvosteli pitkään ja hartaasti ;) Ja suuri sekä myös iloinen yllätys oli kun kehäsihteeri ojensi meille PINKIN-nauhan :) Seuraavaksi arvosteluvuorossa oli Pipa ja hänelle myös pinkki, Pipan eka näyttely :) Poppis sai punaisen eli eh:n. Kilpailuluokkaan sitten kaikki kolme pääsisvät, kun ei ollut kuin nämä kaksi eriä ;) Papu voitti, Pipa kakkonen ja Poppanan tuomari nosti neljännelle tilalle, mikä oli aivan upeesti, kun eh:n saaneita oli aika monta! Mie oon niin ylpee kaikista kolmesta tytöstä, erityisesti tietenkin Pipasta ja Poppanasta kun tämä oli molemmille eka näyttely! PN-kehässä ei tullutkaan sitten mitään, ei edes lämmintä kättä ;)

Taikalle avoimessa luokassa EH ja sij.3, kaks ekaa sai erin... Taikalla taisi jälleen olla liian pyöreet silmät tuomarin makuun :D.

Hieno päivä oli kaikenkaikkiaan ja mukava reissu Jonnan sekä Eijan kanssa! Sekä iso kiitos Tainalle kun ilmoitti Poppanan näyttelyyn :)

Huomenna ajellaan Suomussalmelle, kehään ilmoitettu vain Papu!

Ja vielä pari Jonnan ottamaa kuvaa :)

Junnujen ykkönen ja kakkonen ;)

Papu ja Poppis <3

Tässäpä vielä siskosten arvostelut:

Pipa ERI/2

12 months old. Nice type. Good head. Little narrow in muzzle, but according to the type. Well set on ears. Harmonisly constructed. Good body, coat and bone. Nice tail. Moves well. Well presented.

Poppana EH/4

Nice tricolour bitch. Rather long head, slouping stop nice ears. Dark eyes. Good teeth. , well angulated in rear, a little less I front. Good body. Nice coat. Good tail. Moves according to the age