Tylsää, tylsää, tylsää, pimeää ja märkää   Vitsi kun tulis lunta ja pakkasta!!

Nellin simmua on hoidettu ahkersti ja toivotaan, että haava on parantunut tai ainakin parantumaan päin, kun torstaina mennään kontrollikäynnille Akuuttiin.

Viime viikolta jäi minun & Nellin treenit välistä kun paranneltiin mun selkää ja Nellin silmää. Jukka treenasi Papun ja Taikan kanssa. Macy huilasi viime viikon treeneistä .

Koirien kanssa ollaan tehty pitkiä mettälenkkejä, kun valoisalla ollaan niitä päästy tekemään, mun sairasloman vuoksi.

Tällä viikolla aion lähteä jo kokeilemaan torstaina Nellin kanssa agiliitoa ja Jukalla on perjantaina sitten Taikan kanssa treenit.

Viikonlopulle suunnitteilla treffit Pipan kanssa ja Pohjois-Suomen Shelttikerhon pikkujoulut. Sinne menemme Papun ja Nellin kanssa. Ja voipi olla, että myös hallilla pöyrähdetään, jos aikataulut antaa periksi.

Viikonloppuna pitäisi myös pestä Macy ja Taika, messariin on silloin pari viikkoa, kerkiää turkit laskeutua. Trimmaussaksia pitäisi myös Taikan korvakarvoille näyttää.

Onneks seuraavat kaks maanantaita päästää treenaa hallille sitä näyttelytottumusta, jospa Taikukin sitten muistais miten kehässä pitää käyttäytyä. Pöytätreeniä otettaan kotona myös .

Niiskun ja Peikon kuulumisia löytyy molempien omasta blogista. Niiskusta oli myös ihana kuva omassa blogissaan osoitteessa: http://m-a-r.vuodatus.net/. Rapsutuksia molemmille pennuille, tai siis eihän ne enää mitään pentuja ole .

Tälle päivää suunnitelmissa lenkkeilyä, minulle jouluaskartelua ja koirille luitten syömistä. Ja jos selkä antaa periksi illalla olis OKK:n syyskokous, niin sinne myös osallistun, Jukka on kyllä menossa.