Niin se viikonloppu vierähti Kemissa agilityn parissa.

Macy ja Minni lähtivät mukaan turisteiksi, en raaskinut niitä hoitoon jättää. Macyä taisi hieman tympäistä, kun en sitä halliin mukaan ollenkaan ottanut.

Lauantaina Taikulle kaikista kolmesta radasta hyllyt. Jokaisessa radassa oli jotain hyvää, mutta paketti ei pysynyt kasassa. Uusi hieno alusta Junkohallissa antoi koiralle mahdollisuuden painaa täysillä ja sen kyllä Taikan liikkeistä huomasi ;)

Jukka ja Nellin eka startti meni höpöksi, kun Nelli päätti hypätä puomin kontaktilta ja kun Jukka otti esteen sitten uudelleen, niin ei Nelli vieläkään kontaktia ottanut. Pieni-sininen syliin ja pois radalta. Seuraavaan starttiin sitten tehtiin suunnitelman muutos kontaktien suorittamiseen ja se tuotti tulosta, hieno 0-rata ja sij.3. Hyppyradalta vielä 0-tulos kolmossijoituksella jälleen. Näin tuli sitten se tupla-0 :)

Pikkuinen Niiskukin oli Annikan mukana kisoissa ja neiti oli todella reipas. Hurmasi luonteellaan kaikki :)

Kisojen jälkeen hotellille. Koirat rauhoittuivat aika äkkiä ruuan saannin jälkeen nukkumaan. Me kävimme saunassa&uimassa ja syömässä hyvin :)

Sunnuntaina sitten hallille vasta puolen päivän jälkeen, kun emme olleet ilmoittautuneet aamun ensimmäiseen starttiin.

Jukkalle ja Nellille eka radalta 5vp, harmittava keppien aloitusvirhe, muuten todella sujuva rata, nopeat kontaktit ja aikakin olisi ollut hyvä. Hypäriltä jälleen heille 0-tulos sij.4. Nellillä on nyt kasassa sm-kisoihin vaadittavat tulokset :)

Taikurin kanssa lähdettiin ekalle radalle hakemaan tulosta. Radalla oli muutamia lähellä piti tilanteita, mutta Taika pysyi kun pysyikin lapasessa ja tuloksena oli 0vp ja sij.6 :) Eka tulos kolmosista!! Taikallahan oli tossa vaiheessa takana 7 starttia kolmosista. Hyppyradalla sitten ei tulosta tehtykkään kun Taika bongasi väärän pään putkesta, muita virheitä radalla ei tullutkaan, joten siitäkin kyllä jäi ihan hyvä mieli.

Viikonloppu oli mukava. Kiva oli tavata vanhoja tuttuja ja saada muutama uusikin :) Vielä Kataisen poppolle Onnittelut Harrin ja Roiston hienosta kisauran aloituksesta!

Kotiin päästiin ajelemaan puoli viiden jälkeen. Illalla Taikuri oli todella väsynyt, Nelli vielä tuhosi kenkäluita :)

Seuraavana olisi sitten OKK:n kisat, Taikankin sinne ilmoitin kun ei sitä juoksua vielä näy ;)